torstai 29. maaliskuuta 2018

Kamppailuni F50.0 vastaan


Tahdon kirjoittaa tästä koska olen kokenut tämän ja se on osa minua. Olen pitänyt tätä pitkään luonnoksena ja miettinyt kuinka tästä pitäisi kirjoittaa. Olen ollut laiha oikeastaan aina. Mun paino on heitellyt 35-45kg välillä. Seurasin silloin tällöin mun painoani nuorena ja halusin vatsalihakset ja isot rinnat, katsoin usein itseäni peilistä ja nimitin itseäni pojaksi koska mun rinnat ei olleet isot kun nostin käsiäni ylöspäin vaan aivan kuin pojan rinnusta.

Ihmettelen edelleen miten kukaan ei osannut reagoina mun ulkonäköön millään tavalla jo silloin kun olin nuori. Hieman ehkä olen myös vihainen siitä. Mulla todettiin lievä anoreksia ja lievä masennus 2014 keväällä. Mulla jäi koulu kesken ja opiskelin sen mitä pystyin etänä kotona. Oikeastaan mä voisin sanoa, että mulla on ollut masentunut olotila jo 2012 keväästä, jolloin mun ensimmäinen kunnon ihastus jätti mut kuin nallin kalliolle. Olin tosi masentunut tästä ja en voinut käydä koulussa, se tuntui tosi pahalle. Opettaja onneksi ymmärsi tilanteen. En ollut amiskan kevätjuhlassakaan, koska en kyennyt.

2012 toukokuussa ja kesällä mun elämään tuli nykyinen mies, jonka kanssa juttelin puhelimessa pitkin kesää. Syksyllä mä aloitin taas koulussa ja mun oli raskasta kohdata tämä mun luokkalainen, joka oli mun kanssa viettänyt aikaa. Mun ei ollut tarkoitus amiskan aikana hankkia mitään suhteita vaan käydä koulu ja saada se ammatti, jota pidettiin sillon tärkeänä. Mutta asiat vaan tapahtui ja osittain se tuntuu pahalle ja mietityttää mua päivittäin. Näin myös pitkään painajaisia hänestä.



No aloitin kuitenkin sen koulun taas syksyllä normaalisti ja tällä kertaa mun sisko oli myös samalla alalla kouluttautumassa ja mentiin samaan asuntolaan. Mä tapasin erään mua paljon vanhemman miehen ja kävin kerran kahvilla hänen kanssaan. Tää mies ällötti mua suunnattomasti ja hänen haaveensa elämältä oli täysin vastakohta mulle, mä mietin pitkään ja murehdin tilannetta. Kerroin siskolle yks aamu koulun ulkopuolella aamulla kuinka musta tuntuu, että olen väärän ihmisen kanssa yhdessä. Sillon mä jätin tän inhottavan ihmisen (joka myöhemmin vikitteli muita nuoria tyttöjä) ja aloin yhteen mun nykyisen miehen kanssa ja se oli ainakin yks elämäni paras päätös.

Tää edellinen halusi nähdä mua, mutta mä menin vaan kerran tapaan häntä mun kaverin turvin mutta hän ei saanut sanaakaan suustaan kaverin ollessa lähellä. Joten se jäi viimeiseksi kerraksi kun hänet näin. Mä en saanut liikkua yksin ja en ois halunnutkaan, koska ikinä ei olisi voinut tietää mitä tää olisi mulle tehnyt, jos olisi vastaan tullut. Tästä tyypistä tulikin mieleen myös eräs tapaus samaisella paikkakunnalla. Kun kerran kävin kaupassa ja joku vanha mies yritti vikitellä mua vasta 18-vuotiasta nuorta naista, oikeesti mikä näiden ihmisten mielessä liikkuu? Muuta kuin hyväksikäyttö? Hyi!

No siinä semmoinen tarina teille mun elämästäni. Palataanpa sitten vuoteen 2013. Sillon syksyllä mä muutin Kajaaniin, koska mulla oli pitkä työharjoittelu jakso mun alaan liittyen ja hankin myös sillon mun ihan ekan auton. Tosin nykyisin tää auto odottaa paaluun pääsyä, auts! Sillon syksyllä me tehtiin myös miehen kanssa se päätös, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. No sehän tuli heti ekasta kierrosta, mutta päättyi mun omien laskujen mukaan keskenmenoon raskausviikolla 7, mä en ehtinyt soittaa neuvolaan ja pelkäsin sinne soittamista. Se ainut kerta kun soitin oli sillon kun mä jo vuodin verta ja kerroin tästä neuvolatädille, joka kertoi mitä tehdä ja kertoi mitä mulle tapahtuu.

Sen pienen hetken mä ehdin olla onnellinen, että me saadaan lapsi. Molemmat haaveilee isosta lapsi katraasta, mutta aika näyttää mikä on lopullinen määrä. Mä ilmeisesti masennuin tosi pahasti tästä menetyksestä ja itkin tätä. En päässyt purkamaan tätä kellekään ja kukaan ei tiennyt tästä tapahtumasta, koska en puhunut siitä kellekään. Myöhemmin tästä kun aloitin taas koulun niin muutto asuntolaan tuli ja sitten ne diagnoosit lievä masennus ja lievä anoreksia. Mulla oli tosi lähellä, että mä oisin joutunut osastolle tiputukseen, mun verensokeri oli niin alhaalla.


Koko opiskeluajan mä söin tosi huonosti ja vähän, koska aika pitkään jouduin elämään 17€/kk rahamäärällä ja sillä ei kyllä kauheesti ruokaa osteltu. Ja 2013 syksyllä otin vasta opintolainan mukaan, mutta sehän meni suurimmaksi osaksi auton kuluihin, auton olin tosin ostanut omilla säästämillä rahoillani.

Mä tapasin 2014 keväällä miehen ja sanoin, etten halua vielä lasta. Mutta niin se mun mieli vaan muuttui toukokuussa ja esikoinen sai alkunsa. Juhannuksen tienoilla tein raskaustestin ja se oli positiivinen. Mä tutustuin tällöin paremmin kaikkeen vitamiineihin ja muihin mitä piti käyttää ja otin yhteyttä neuvolaan ajoissa. Näin alkoi meidän matka ekaa vauvavuotta kohti. Tää raskaus oli mun pelastus anoreksiaan. Toki molemmat raskaudet toi mulle ylipainoa ja nykyään olen ylipainoinen sekä epätoivoinen laihduttaja. Mutta edelleen masennuslääkitys on kulkenut mun matkassa ja esikoinen syntymän jälkeen se oli tauolla, mutta mun mielialassa tuli silloin takapakkia ja uuden raskauden myötä oltiin viisaampia lääkityksen suhteen.

Mua hieman jännittää ja pelottaa, kun mun lääkitys lopetetaan kuinka mun mielialan käy. Ja kun tää lääkitys on samalla pitänyt kurissa mun ahdistus/paniikkihäiriön. Mulla oli tosi pahana se opiskeluaikana ja ruokalassa syöminen ahdisti mua suunnattomasti ja tuntui, että kaikki tuijottaa mua. Kerran sain koulussa oppitunnilla paniikkikohtauksen ja en uskaltanut mennä takaisin tunnille vaan menin terkkarin kautta suoraan asunnolle ja myöhemmin sieltä kotiin muutamaksi päiväksi, säikähdin sitä niin pahasti.


7 kommenttia:

  1. Toivottavasti kaikki menee lääkityksen lopettamisen suhteen hyvin. Ja jos tuntuu, että tarviit kuitenkin ne lääkkeet, niin ainahan lääkityksen voi aloittaa uudestaan. :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä, toivotaan, että kaikki menee hyvin:)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä lääkityksen lopettamiseen <3 Varmasti pelottaa, voi tulla vierotusoireita jne., mutta se on se hetki.
    Toivottavasti elämä alkaa pikkuhiljaa rullaamaan ilman lääkitystä, mutta ei onneksi ole maailmanloppu aloittaa sitä mahdollisesti uudestaan.

    Maitokahvimedian tiimi toivottaa sinulle hyvää kevään jatkoa ja mukavaa kesän odotusta <3

    Henna /Maitokahvimedia

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...