maanantai 29. tammikuuta 2018

Miksi siistiä kotia kehutaan mutta ei sotkuista?

Voisiko sotkuista kotia kehua? Jos siististä kodista löydetään kehumisen aihetta miksei sotkuisesta? Kai jokaisesta aiheesta pitäisi olla kehuttavaa vaikka se olisikin negatiivinen? Tämä asia on liikkunut tänään mielessäni samalla kun olen kotia siivonnut. Epäjärjestys ja liikaa tavaraa? Se on Wabi Sabi.


Vauva.fi on tehnyt artikkelin aiheesta Wabi Sabi. Käsi ylös jos teidänkin talossanne muhii ihana Wabi Sabi. Meillä se on päivittäin kylässä ja joskus pidempään. Joskus aika ja innostus täydellisyyteen ei riitä. Toki päässäni on unelmia miltä haluan sisustuksen näyttävän.


Unelmia myös siitä kuinka haluisin lasten käyttäytyvän mutta minähän en voi heidän käyttäytymiseen vaikuttaa kovin paljoa muuta kuin ohjeistamalla mutta lapsi päättää lopulta kuinka hän käyttäytyy. Sama päivän kulussa eli mitä tehdään mihinkin aikaan visio on päässäni mutta ei se koskaan mene niin kuin suunnittelen.


Hampaiden pesu? Olen katsonut videoita missä lapsi käyttäytyy nätisti ja pesee itse hampaat. Miten meillä? No se on kissa hiiri leikkiä ja väkisin pesua. Ei siis todellakaan sellainen millaiseksi sen haluan kuvitella. Toki monet eivät näytäkään epätäydellistä elämäänsä vaan niitä elämän hyviä puolia. Enkä usko että moni haluaa lukea negatiivisia asioita.

Keksitkö sinä, jotain hyvää sanottavaa sotkuisesta kodista? Itselleni ei tule mitään hyvää siitä mieleen, muuta kuin sana wabi sabi.
Entäs huonosti käyttäytyvästä lapsesta?


Jos postauksen aihe askarruttaa sinuakin, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!

4 kommenttia:

  1. Otsikkoosi voisin suoraan vastata, että samasta syystä, kuin miksi hoikan ihmisen ulkonäköä kehutaan, mutta ei lihavan. Lihapalat voi hyvällä tuurilla olla vaikka kauniit silmät, mutta harvoin sitten muuta... (Vaikka itse kyllä ihailen useammankin itseni kokoisen ja itseäni isomman ihmisen vartalon mallia, sekä tapaa pukeutua ja kantaa itseään. Mutta se siitä, tiedän olevani poikkeus valtavirrasta).
    Sotkuinen koti, sen enempää kuin ylipainolle päästetty kroppakaan, ei ole yleisesti tavoittelemien arvoinen asia. Katsotaan, että,sotkuiseen kotiin pystyy kuka tahansa. Siisti koti taas kertoo asukkaansa ahkeruudesta ja viitseliäisyydestä. Ne ovat perinteisesti ihailtavia ominaisuuksia. Samoin kuin itsekuria uhkuvan hoikka vartalokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä jokaisella on se oma kohteensa mistä tykkää ja jos löytyy kehuttavaa jostain mikä poikkeaa virrasta niin sekin on OK 😊

      Poista
  2. Ps. Ja sitä hyvää sanaa sotkuisesta kodista: siellä on usein eletty.
    Lika voi olla asia erikseen, mutta askartelutavarat keittiön pöydällä kertovat, että jokunen saanut tehdä ja toteuttaa itseään. Joku. On siis jo taitava tai tulossa sellaiseksi.
    Lelut leikin jäljiltä kertovat siitä, että joku on leikkinyt. Eikä vain istunut passiiviselta seuraamassa ruutua.
    Hiekka ja kuraiset saappaat eteisessä kertovat, että ulkonakin on käyty. Vaikka oli huonompi ilma.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...