perjantai 19. toukokuuta 2017

Osana Kaksplus blogiverkostoa


Blogiverkostossa

Jos olet käynyt tänä päivänä blogissani tai Kaksplussan puolella olet ehkä huomannut blogissani pientä muutosta. Tässä meni hieman aikaa teknisten ongelmien takia, mutta viimein siirto näyttäisi onnistuneen. Tämän postauksen kuvana saa nyt toimia nämä kaksi raskauttani sekä välivaihe ulkonäöstä.

Olen siis Kaksplussan blogiverkostossa. Kaksplussalla on blogeja mitä luen itsekin. Etsin blogilleni verkostoa ja vaihtoehtoja oli muutama. Osa ei ota ennen kuin lukijamäärät ovat korkeita. Minusta on ihana kuulua johonkin verkostoon, jossa on muitakin bloggaajia. Ensimmäinen verkostoni oli Mammalandia ja nyt olen Kaksplussalla. Olen laittanut jo kahdesti sinne hakemuksen haun aikana, mutta nyt tuntuu ihanalta olla mukana. Tämä on osa haavettani ollut jo monta vuotta.

Tavoitteenani on ollut päästä ammattibloggaajaksi vaikka tosiaan ainahan ei voi olla täysin ammattilainen ja blogi ei koskaan ole valmis, kuten bloggaajasta ammattilaiseksi kurssin Tiia sanoo. On huippua käydä tätä kurssia ja oppia samalla uutta. Lisäksi mulla alkaa testijakso erään koru yrityksen kanssa, tulen kirjoittamaan heidän yrityksen blogissa kirjoituksia. Niistä myöhemmin lisää.

On hienoa että tämä vuosi 2017 avaa mulle huisin uusia mahdollisuuksia kehittyä bloggaajana. Lisäksi se on tuonut mulle paljon muita ihania asioita missä pääsen vaikuttamaan.

Raskauteni ja tuleva

Sitten hieman raskauskuulumisia, tänään on menossa 38+2. Harjoitussupistuksia tulee edelleen päivittäin, välillä käy kipeästi mutta ei tunnu lähteävän voimistumaan. Itsehän veikkasin, että tällä viikolla tämä tupsahtaa maailmaan. Mutta ei näköjään sitten. Taitaa ehkä tehdä kuten esikoinen ja syntyykin 1.6 Saa nähdä, nyt alan veikata ensiviikkoa. Tietenkin sekin veikkaus menee täysin pieleen. Tällä hetkellä supistelee ja tuntuu kipeästi aina välillä alamahassa sekä kuin tunkisi päätänsä alaspäin. Enää siis 12 päivää ja 1 viikko laskettuun. Toivon vaan ettei tämä mene yliajalle. Voi kunpa syntyisit jo pian. Joka päivä ajattelen, että pääsisipä jo synnyttämään.

Kävin tänään meidän pikkuässässä ostamassa hieman alle kilon karkkia, koska tarjous wcpaperi oli loppu he olivat laittaneet irtokarkit 4,99€/kg. Lisäksi sairaalakassissa odottaa alle kilon irtarit odottamassa sairaalareissua ja totta kai siellä on paljon lakritsi/salmiakki karkkia, jota raskausaikana ei saa syödä. Se ostettu siis Tokmannista kun oli tarjous. Nämä ovat viimeiset herkut mitä syön, koska sitten alkaa laihdutus, tosin haluan tietoa löytää laihdutuksesta imetyksen aikana. Ruokavalion aion laittaa kuntoon. Myös vikat suklaamurot menossa ja se vaihtuu sitten erilaisiin puuroihin aamulla sopan tai hillon tai marjojen kera. Tulen sitten vauvan synnyttyä kertomaan lisää laihdutuksestani vauva aikaan. Tietysti poikkeuksia tulee olemaan milloin herkut sallittu mm. synttärit, kastejuhla jne... Näitä onneksi on harvemmin. Mutta aion kyllä olla tiukka itselleni, koska olen sellaista sorttia että annan helposti periksi.

Minulle voi muuten ehdottaa blogipostauksen aiheita, otan niitä mielelläni vastaan. :) Muutama ehdotus onkin jo mielessä ja luonnoksissa on myös otsikoituja luonnoksia vailla tekstejä.

13 kommenttia: